30 päivän kirjoitushaaste
|

30 päivän kirjoitushaaste

Asiat harvoin muuttuu aikomalla miksikään. Aloitin tämän blogin harrastemielessä joskus vuonna 2012, ja vakaa aikomukseni oli kirjoitella säännöllisesti minua silloin kiinnostavia juttuja. Ne liittyivät hyvin pitkälti rahan ansaitsemiseen netin avulla, mutta jostain syystä kirjoittelu jäi suurimmaksi osaksi vain aikomisen tasolle. Viimeisten kolmen vuoden aikana olen kuitenkin oppinut aiheesta erittäin paljon. Olen tajunnut, että huijarit tekevät…

Pikasiirto kokemuksia ja ohjeet – kokeile ilmaiseksi
| | |

Pikasiirto kokemuksia ja ohjeet – kokeile ilmaiseksi

Tilisiirrot eri pankkien välillä ovat edelleen suunnattoman hitaita. Tiistaina omasta verkkopankista siirretty raha on perillä toisessa pankissa keskiviikkona ja perjantaina siirretyt eurot vasta seuraavan viikon maanantaina. Raha ei siis liiku viikonloppuna eikä arkipyhien aikaan pankkien välillä vieläkään, vaikka eletään jo 2010-lukua.

Popcorn Time kokemuksia: elokuvat ja TV-sarjat laittoman halvalla
| |

Popcorn Time kokemuksia: elokuvat ja TV-sarjat laittoman halvalla

Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun leffojen saamiseksi ilmaiseksi tarvittiin lehmän hermojen lisäksi riittävä määrä tietoteknistä osaamista. Leffat ladattiin vertaisverkoista ja tekstityksiä koitettiin synkata paikoilleen – jos niitä edes löytyi. Lopulta ruudulle saadun kuvan laatukin oli tuurista kiinni, eikä teräväpiirrosta tarvinnut edes unelmoida. Laitonta puuhaahan se oli toki jo tuolloin, kun digitaalista tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia…

Elisan Lähimaksu SIM tuo lähimaksamisen puhelimiin
| | |

Elisan Lähimaksu SIM tuo lähimaksamisen puhelimiin

Pidän tekniikasta. Erityisesti silloin, kun se onnistuu jollain tavalla helpottamaan säännöllisesti toistuvia arkisia toimenpiteitä. Tähän kategoriaan kuuluu myös lähimaksaminen, eli pienten (alle 25e suuruisten) ostosten maksaminen helposti ja nopeasti ilman tunnusluvun näppäilyä viemällä kortti maksupäätteen lähelle. Tällä hetkellä lähimaksaminen on mahdollista ainakin R-kioskeilla, Siwoissa, Valintataloissa, K-marketeissa ja Lidleissä, mutta ei ainakaan isossa mittakaavassa S-ryhmän toimipaikoissa.

Watson ja Makuunin leffalahjakortti testissä
| |

Watson ja Makuunin leffalahjakortti testissä

Viime viikolla sain Makuunista makeistenhakureissulla mukaani kotimaisen Watson-nettitelevisiopalvelun leffalahjakortin, joka oikeutti yhteen ilmaiseen leffavuokraukseen palvelun Makuuni-valikoimasta. Päätin antaa Watsonille mahdollisuuden ja lähdin katsomaan, mitä suomalaisella Netflixin kilpailijalla olisi kriittiselle digiasiakkaalle tarjolla. Ympäripyöreä lupaus – ”kaikilla kodin päätelaitteilla” ”Watsonilla katsot Makuunin leffat, tv-ohjelmat, tallenteet ja maksukanavat kätevästi kaikilla kodin päätelaitteilla” luvataan leffalahjakortin kääntöpuolella. Sama lupaus esiintyy…

Asmo Charger -laturi on paloturvallinen ja säästää rahaa
| |

Asmo Charger -laturi on paloturvallinen ja säästää rahaa

Laiskuus voi polttaa kotisi silloinkin, kun sitä vähiten odotat. Tämän oppi oululainen Asmo Saloranta, jonka lähipiirissä paloi koko talo pelkän verkkovirtaan kytketyn puhelinlaturin takia. Laiskuuden poistaminen ihmisestä on paljon työläämpää, kuin kehittää paloturvallinen laturi, joten Asmo päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Ihme kyllä, kukaan ei ollut aikaisemmin keksinyt ongelmaan ratkaisua – tai vain laiskuuttaan jaksanut toteuttaa sitä….